Tamro-modern-agile.jpg

Tehokkaampaa ja organisaation oloista ketteryyttä räätälöinnillä

Konsultit valmensivat johtavan lääkelogistiikkayritys Tamron asiantuntijat ketterään tekemiseen. Yksilöllinen, nimenomaan organisaation omiin lähtökohtiin räätälöity ketterä viitemalli opastaa tekemistä organisaation kehitysprojekteissa myös tulevaisuudessa. Withmoren perustajat Miika Kuha ja Karoliina Luoto esittelevät tämän työn henkilökohtaisena referenssinään.

Selkeyttä projektipaljouteen

 

Tamro on Suomen johtava lääkkeiden ja terveysvalmisteiden jakelija sekä palveluntarjoaja. Tamro halusi konsultointitoimeksiannossa tehoa projektitoimintaansa. Projekteja talossa tehdään paljon, ja työntekijöitä organisaatiossa on noin 470 henkeä - suuren eurooppalaisen konsernin Suomen-toimipisteessä.

“Meillä oli menossa lukuisia kehitysprojekteja, joita tehtiin vesiputousmallilla. Ketterä tekeminen oli kuitenkin joillekin työntekijöille jo tuttua siinä vaiheessa kun aloitimme valmennuksen”, organisaation transformation lead Päivi Thuneberg kertoo.

Organisaatio halusi oppia lisää ketteryydestä ja lähti hakemaan projektiin konsulttia. Konsultti valittiin kilpailutuksen kautta, ja Miika Kuha ja Karoliina Luoto päätyivät tekijöiksi aiemmissa työrooleissaan.

“Valmentajat valitsimme muun muassa siksi, että he ymmärsivät heti meidän lähtötilanteemme. Lisäksi kaipasimme juuri Tamrolle räätälöityä ratkaisua ja käytännön tekemistä”, Päivi Thuneberg lisää.

Heti käytännön haasteiden kimppuun

 

Organisaation kehitysmallin kehykseksi otettiin Modern Agile, ja se räätälöitiin Tamron käyttöön pilottiprojektissa jossa sitä samalla testattiin käytäntöön. Pilottiprojektin ja kehittämisen jälkeen räätälöityä viitemallia lähdettiin ottamaan käyttöön muuhun organisaation. Konsultit valmensivat neljä Tamron kehitystiimiä menetelmän käyttöön. Valmennusten tulokset analysoitiin retrossa.

“Valmennus oli intensiivistä, ja työskentelysessioissa vallitsi hyvä ja innostunut tunnelma. Luentosettien sijaan käytiin heti käytännön haasteiden kimppuun. Ratkottiin siis ihan oikeita asioita oikeissa projekteissa heti alusta lähtien, mikä tuntui meistä erityisen mielekkäältä”, transformation lead Päivi Thuneberg kertoo.

“Valmennus oli intensiivistä, ja työskentelysessioissa vallitsi hyvä ja innostunut tunnelma. Luentosettien sijaan käytiin heti käytännön haasteiden kimppuun. Ratkottiin siis ihan oikeita asioita oikeissa projekteissa heti alusta lähtien, mikä tuntui meistä erityisen mielekkäältä”, transformation lead Päivi Thuneberg kertoo.

Läpinäkyvyys ja hallinnan tunne lisääntyi

 

Toimintatapojen kehitys on saanut paljon hyvää palautetta Tamron sisällä, ja mukana olleiden lisäksi myös muut tiimit ja yksiköt ovat olleet hyvin kiinnostuneita ketteryyden käyttöönotosta.

“Läpinäkyvyys ja hallinnan tunne on selkeästi lisääntynyt projekteissa, ja asiantuntijat ovat saaneet lisää rauhaa käsillä olevien projektien tekemiseen, vaikka työjonossa olisi paljon muitakin tehtäviä. Suuri oivallus on ollut, että se kuuluukin asiaan. Haimme muutoskyvykkyyttä, ja se myös saavutettiin. Ennen kaikkea olemme oppineet tunnistamaan liiketoiminnan arvoa tuottavat tekemiset paremmin”, Päivi Thuneberg kehuu.

“Valmentajat ja ketteryys suorastaan pakottivat meidät keskittymään olennaiseen kehitystyössä”, hän tiivistää.

toimintatavan-transformaatio.jpg

Toimintatavan transformaatio

Pilotista ja toimintatavan määrittelystä koko organisaation muutokseen

1 kk –

Pienimmillään transformaatio voi olla yhden tiimin määrämittainen pilotti, jonka päätteeksi kerätään opit mahdollista tulevaa kehitystä varten, ja pilotoinnin on hyvä olla osa muutosprojektia aina.

Suurimmillaan muutos laajenee koko organisaatioon ja sen johtamiseen kuten strategiaan ja tavoitteiden asettamiseen, kehitystyön priorisointiin ja hallintaan, itseohjautuvuuden luomiseen. Tällöin projektin osana usein luodaan organisaation uusi toimintakäsikirja, jota myöhemmin kehitetään jatkuvan parantamisen mallilla eteenpäin.